Kolmivuotias keskimmäinen oli kolmatta päivää kovassa kuumeessa ja alkoi lisäksi valitella korviaan. Koko yön ”isot äänet” olivat kuulemma herätelleet, ja nyt hän paineli korviaan ja vaikeroi. Pohdimme hetken varataanko aika yksityiselle vai onko terveyskeskus nopeampi vaihtoehto. Netistä löytyi terveyskeskukseen juuri sopivasti parinkymmenen minuutin päähän aika. Puetaan lapsi, check. Lempilelu turvaksi, check. Juomapullo, check. Kengät odottamaan eteiseen, check. Käynti pissalla, check.
Kaikki on valmista lähtöön. Lapsi ehtii hetken vielä leikkiä, kun mies muistaa, että mukaan tarvitaan kelakortti. Eikä sitä löydy sieltä missä lasten neuvola- ja kelakortit ovat. Alkaa kuumeinen etsintä ja kello tikittää uhkaavasti kohti vastaanottoaikaa. Viime tingassa kortti löytyy, sieltä missä sen pitikin olla ja puetaan kenkiä jalkaan. Vielä ehtii!
Ja sitten. Pieni ääni.
Kakkahätä.
– Nyt ei enää ehdi kakalle, laitetaan vaippa!
– Ei!
– Nyt kakkaat vaippaan tän kerran!
– EN!
– Kyllä! Tämän yhden kerran! Ole kiltti! rukoilen ja yritän pukea rimpuilevalle lapselle vaippaa.
– Eikääääää, äitiii, eiiiiiiii! kirkuu lapsi.
– Ei me voida pakottaa, hermostuu mies.
Vilkaisen kelloa. Vastaanottoaika on kahden minuutin päästä ja terveyskeskukselle ajaa viisi minuuttia. Aikaa on varattu vartti. Suljen silmäni.
– Nyt sitten äkkiä potalle! ärähdän ja lapselta napataan housut alas ja istutetaan äkkiä potalle. Siinä lapsi sitten pinnistää naama punaisena ja suoli pitkänä käärmettä ja vanhemmat kannustavat ja hoputtavat kuin urheilukisoissa. Hyvä ettei hypitty hurraamaan lapsen äkistäessä ennätysajassa läjän pottaan.
Sitten äkkiä ylös, ulos ja lääkäriin! He ehtivät nippa nappa. Lopputulos: ei korvatulehdusta, levollinen ja reipas poika. Ei hätää. Eikä varsinkaan kakkahätää.
silmapussitee.com 
Niin tuttua. Nuorimmainen, nyt neljävuotias, on oikein jo legenda kaveripiirissämme siitä, että kakkahätä iskee aina ollessamme ulkoilemassa, etenkin jos ulkoiluun liittyy minkäännäköistä eväidensyöntiä. Riippumatta siitä oliko juuri ennen käyty kotona vai ei. Osaan tähän varautua ja matkassa kulkee aina kosteuspyyhkeitä ja varahousut. Hänen kanssaan on joutunut niin ihmeellisiin ja luoviin tilanteisiin, että olen kehittänyt ajatustenlukumaisen taidon tulkita pienimmätkin orastavat merkit mahdollisesta äkkilähdöstä. Settiin kuuluu vielä se, että ilmoituksesta toimitukseen menee vain muutama minuutti, eikä läheskään aina vessoja tai järkeviä paikkoja ole lähellä.
TykkääTykkää
Hyvin varauduttu! Meillä keskimmäinen, postauksen päähenkilö, taas on niin innoissaan puskapissasta, että haluaa ehdottomasti mieluummin pissata luontoon kuin sisälle. Kävimme kesällä tiukkoja neuvotteluita ettei asukaspuistoissa mennä puskan taakse, kun kerran sisällä on vessa ja joku saattaa sotkea itsensä ulkopissaan. Ehkä talven tullen puskapissi-vaihe helpottaa kun pissatessa voi tulla hivenen vilu…
TykkääTykkää
Voi ei, hätä kyllä iskee aina kriittisellä hetkellä. Korvatulehdukset on ikäviä ja kivuliaita, onneksi sitä ei teidän lapsella ollut! Meillä keskimmäisellä oli niitä pienenä usein. Onneksi terveyskeskuksessamme oli viihtyisät odotustilat ja kalusteet oli valittu lapsia ajatellen. Sen lisäksi leluja oli paljon, joten lapset aina ihan mielellään lähtivät siellä käymään.
TykkääTykkää