Blogini nimi on Silmäpussitee syystä. Meillä ei öisin katkeamatta nukuta. Jos nukutaankin, se on todella harvinaista ja sisältää silti vähintään kaksi kiintiöherätystä. Pahimpina öinä 2/3 lapsista itkee ja kolmas käy vielä vessassa, pääsemme molemmat miehen kanssa nukkumaan joskus neljän ja viiden välillä aamulla. Jos oikein huonosti käy, joku lapsista herää silti ennen aamuseitsemää, on kiukkuinen ja väsynyt yön jäljiltä ja koko aamu piirretyistä huolimatta yhtä huutoa ja kiukuttelua.

Olimme taannoin äitini luona yökylässä ja yö oli vielä tavallistakin levottomampi. Keskimmäinen ei millään olisi malttanut nukahtaa ja heräsi useaan otteeseen yöllä isää ikävöimään. Kuopus kitisi heti kun poistuin vierestä isoveljeä nukuttamaan ja lopulta ravasin kahden huoneen ja sängyn väliä aamuneljään asti. Aamulla äitini pudisteli päätään ja kysyi otsikon kysymyksen. Niinpä. Mikähän siinä on, ettei meidän lapset nuku?

Meillä on aina nukuttu huonosti. Esikoinen vieroitettiin yömaidoista tassuttelu-unikoululla n. 8 kk iässä vaikean uniassosiaatiohäiriön vuoksi. Ei pelkästään, että tissiä lupitettiin taukoamatta, vaan esikoinen heräsi ja mönki tai kitisi aina kun vähänkin vaihdoin asentoa. Oli aivan tavallista herätä tunnin välein tai useamminkin. Yövieroitus rauhoitti öitä jossain määrin, mutta ensimmäisen kokonaisen yön esikoinen nukkui vasta reilun kolmen vuoden iässä. Kun esikoinen oppi nukkumaan useimmat yöt heräilemättä, keskimmäinen aloitti.

Meillä on valvottu sairastaessa, tehty hampaita, herätty kauhukohtauksiin, ikävöity jotain tai jotakuta, pelätty mörköä ja nähty painajaisia. Joskus päivän jännittävät kokemukset muuttuvat yöllä pahoiksi uniksi. Kun mielikuvitus alkaa meillä kolmen ikävuoden tienoilla kehittyä, seuraa levottomia öitä. Täytyy jaksaa kärsivällisesti kerta toisensa jälkeen kertoa, että mörköjä ei ole olemassa. Ja jos olisikin, äiti sanoisi, ettei meille saa tulla pelottelemaan ja mörkö nolostuneena menisi omaan kotiinsa nukkumaan. Sitkeällä mörön sympatisoimisella ja juttelemalla mitä se mörkö oikein tekisi, missä asuisi ja millainen olisi, – jos siis mörköjä olisi olemassa, saatiin esikoisen pelko taltutettua. Nyt viisivuotias rakentaa metsässä möröille pesiä ja pitää niitä kavereinaan. Sitä odotellessa, että keskimmäinen pääsee samaan.

Ja auta armias, kunhan kuopus on hamponut, yövieroitettu ja opetettu rauhoittumaan itse unille. Sitten alkaakin olla se kolme vuotta täynnä ja mistä vetoa, että mörkö se saapuu taas?

Miten teillä nukutaan, – vai nukutaanko ollenkaan?