Onko lumen syönnistä haittaa?

Lumi on ollut tänä vuonna etelässä eksoottinen tapahtuma. Lapset ovat riemuissaan pienestäkin määrästä ja siitä otetaan kaikki ilo irti, myös maistelun merkeissä. Lumesta esitettiinkin yksi tärkeimmistä kysymyksistä:

– Äiti, saako lunta syödä?

Öö, ei. Tai saa. Kunhan se on puhdasta.

Puhtaan valkoista puhtaalta paikalta

Periaatteessa lumen syönnistä ei ole mainittavaa vaaraa jos lumi on vastasatanutta, koskematonta ja puhdasta, kaukana autoteiltä ja koiranulkoilutusreiteiltä. Kannattaa katsoa, ettei lumessa näy eläinten tai lintujen jalanjälkiä, sillä lintu voi tartuttaa kampylobakteeria tai salmonellaa. Eläimille myös koko maailma on yksi iso vessa, joten lumen mukana on mahdollista saada suuhunsa ulostetta. Meillä totesin vaarattomimmaksi terassin pöydälle leijailleen lumen.

Totesin. Suositin. Todellisuudessa lapset sinkoilivat eri suuntiin ja söivät mistä saivat. Mielessäni pyörivät varoitukset omasta lapsuudesta. Lumesta saa elimistöönsä ainakin matoja, pöpöjä ja tauteja.

Busted. Todistusaineisto on näkyvillä.

Lyijyä ja bakteereita, muttei matoja

Onko lumen syönnistä sitten jotain haittaa?

Harvemmin ja lähinnä vain jos käy oikein huono tuuri. Lumi ei ole koskaan täysin puhdasta, – jo maahan sataessa siihen kertyy ilmasta epäpuhtauksia.

Maassa lumeen keräytyy mikrobeja ja bakteereja, ikävimmillään enterokokki, koli- ja ulosteperäistä E.coli-bakteeria. Lisäksi laboratoriokokeissa lumesta löytyi lyijyä yli suositusrajojen. Vaarattomampana, mutta ehkä hieman ällöttävänä yllätyksenä: lumi sisältää kuolleita hämähäkkejä. Sen sijaan on erittäin epätodennäköistä, että lunta maistellessa elimistöön päätyisi madonmunia tai itse luikeroita.

”Älä syö keltaista lunta”

Kuitenkin todistettavasti lähestulkoon kaikki lapset maistelevat ja narskuttavat leikki-iässä lunta ja vain harvalle siitä tuntuu koituvan seurauksia. Siksipä alistuin välttämättömän edessä ja annoin maistella lunta. Kieltojen ja pelottelun sijaan kerroin mitä lumessa on, mitä sen syömisestä voi aiheutua, minkälaista lunta ja mistä kannattaa valita ja minkäväristä lunta ei ikimaailmassa tule syödä! Älä syö keltaista lunta!

Rousk, rousk.

Narsk, narsk.

Mums, mums.

Välipala hoidettu.

”Äiti katso! Minä syön kermavaahtoa!”

Lisää lumensyönnistä ja bloggauksessa käytettyjä lähteitä:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/voiko-lunta-syoda-huoletta-suomalaisasiantuntijat-kommentoivat-jos-kay-oikein-huono-tuuri/6770664#gs.ji5s6u
https://yle.fi/uutiset/3-7765132

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s