Metsissä kulkeminen on mitä parasta tekemistä ja sielu lepää rauhassa. Mutta kun metsissä on kuljettu jo viikon verran, alkaa ainakin täällä tylsyys iskeä. Ulkoilla kuitenkin pitäisi, ja tähän koronan aikaan mieluiten kaukana muista. Kokosin viikon ajan erilaisia teemoja metsäretkille ja toivottavasti nämä ilahduttavat teitä yhtä paljon kuin viihdyttivät meitä! Olkaa hyvä:
Tehkää pieniä pesiä tai mörkömajoja puiden juurille oksista, havuista ja kivistä. Mille eläimille tai olennoille ne teette? Mitä ne tarvitsevat sinne sisälle ja syövätkö ne kuusen- tai männynkäpyjä? Mielikuvitusleikissä viihdytään pitkään ja tämä on meillä supersuosittua.
Onko lähellä puro tai oja? Kaarnaveneet pitävät suosionsa. Lähettäkää niitä matkaan ja ottakaa kisa kenen kaarnalaiva etenee nopeimmin tai kenen uppoaa ensiksi? Virtaavassa vedessä on jotain kiehtovaa ja pelkkä ojan tai puron tutkiminen riittää. Mikä ettei rakentaisi pieniä ”patojakin”.

Ottakaa metsäretkelle mukaan muovipussi ja kerätkää roskat. Oiva tilaisuus myös jutella miksi luontoon ei saa heittää roskia. Lapset yleensä rakastavat olla avuksi ja hyödyksi ja omat eläinrakkaat ovat innoissaan miten auttavat metsää ja eläimiä.
Metsäbingo! Tehkää bingokortit ja lähtekää kisaamaan kenen bingokortti täyttyy ensiksi. Hyviä ovat esimerkiksi jäniksen papanat, koiranläjä, pajunkissa, hassu juttu, lintu, kuusi, käpy, iso lohkare ja kuusi. Papanat ja koirankakka naurattavat meillä tulevaa eskarilaista ja pienempiä.
Tietovisa tai uuden oppiminen. Miksi kutsutaan pientä kuusenalkua (näre)? Mikä on oravien pääravintoa (kävyt)? Millaisen pesän tikka tekee? Bongatkaa neljä erilaista puuta: pihlaja, koivu, kuusi, mänty. Vaikeustason voi päättää lapsen ikätason mukaisesti. Varaa kysymyksiä ainakin 5 ja bongauksia saman verran.

Vanha kunnon eväsretki. Lämmintä mehua tai kaakaota termariin, voileipiä, keksejä ja hedelmäpaloja. Jos oikein pitkään haluaa vaeltaa, viitseliäs kantaa mukana retkikeittimen ja virittelee kunnon aterian. Takuuvarmasti illalla väsyneitä ja tyytyväisiä lapsia.
Toivottavasti näistä vinkeistä on teille iloa!
