”Äiti mennään uimarannalle! Nyt siellä ei varmaan ole muita.”

No ei varmaan, kun pakkasta on -12 astetta.

Äiti: ”Muistatteko kun vaari pelasi teidän kanssa dominoa?”

Lapset: ” Me emme muista vaaria.”

Tämä koski todella kovasti. Meillä on hyvin lämpimät välit isovanhempiin ja se, etteivät lapset muista vaariaan kosketti todella syvälle. Pyrimme korjaamaan asian, mutta kyllähän tämä kertoo ajastaan. Vaari haluaa aina olla pienten kanssa ja touhuta mukana. Sitten lapset eivät edes muista vaaria. Se on todella kestämätön ajatus.

Äiti: ”Mennäänkö uimahalliin, kun ne aukeavat?”

Lapset: ”Joo! Millainen se on?”

Lapseni eivät muista tarkalleen uimahallia, isovanhempia, Suomenlinnaa, museoita tai näyttelyitä. Eivät, vaikka ne ovat ennen koronaa näytelleet suurta osaa kotihoidossa olevien lasten päiväjärjestystä. Ainahan me mentiin ja riemulla! Näyttelyt, tapahtumat, museot, puistot ja kaikki olivat monta kertaa viikossa päiväjärjestyksessä ja niistä nautittiin! Viimeinen vaikuttava työ oli Jarkko Niemelän aivan mieletön teos ”Nostalgia” Kiasmassa. Ehdittiin katsoa se peräti kahdesti, ennen kuin kaikki sulkeutui. Jotenkin tähän sukeutuu koko korona-aika. Katsellaan laivan menoa eteenpäin, myrskyä, merenkäyntiä. Sitten kuunnellaan tyyntä ja meren tyventä.

Lapseni ovat myös kyselleet millaisia asukaspuistot ovat. Asukaspuistot, museot, näyttelyt… Yritän vastata kykyni mukaan. He muistavat hämärästi mm. Heurekan kivipuistoineen, Linnanmäen ja Alppipuiston sorsineen. En tiedä mitä he muistavat tämän kaiken jälkeen. Ehkä videopelit ja askartelun? En tiedä mitä he muistavat. Koronan aikana tuntuu, että lasten muistot jäävät haituviksi, epämääräisiksi ja epätodellisiksi. Miten todennäköistä oikeasti olisi koko yhteiskunnan pysähdys? Mutta näin kävi. Tämä on postaus vain tähän aikaan.

Lapset menettävät muistonsa siitä mitä on ollut. He menettävät muistonsa siitä, mitä olisi tuleva. He eivät enää muista, mitä oli ennen koronaa. Siksi on tärkeää ottaa se videopuhelu, näyttää museo tai näyttely kännykältä ja kertoa, että kohta ollaaan tuolla! Jos lapset eivät enää muista, on meidän vanhempien tehtävä muistuttaa, mikä on tärkeää.

Kovasti kaikille tsemppiä ja voimia tähän aikaan!