Vaikka varoja on vähän, voi silti löytää mielekkään harrastuksen.
Kun esikoinen täytti kolme, säännöllinen liikunnallinen harrastus tuli ajankohtaiseksi. Halusin antaa pohjan hyvälle peruskunnolle ja luoda positiivisen mielikuvan liikunnasta. Kahlasin netistä lähialueen harrastuksia, mutta hakukone antoi tulokseksi vain isompien seurojen kalliita vaihtoehtoja.
Niinpä maksoin hampaita kiristellen korkeahkoa maksua eräästä lajista, kun en muutakaan inhimillisen välimatkan päästä löytänyt. Vuodessa maksu oli 460 e. Pian kahdelta lapselta 920 e! Summa oli hoitovapaata viettävälle huikaisevan korkea. Onnekseni esikoinen ilmoitti kauden lopussa, ettei halua jatkaa ja salaa huokaisin helpotuksesta.
Tuskittelin asiaa ystävälleni. Hän vinkkasi seurasta, joka toimii lähialueiden kouluilla. Tuntivalinta oli kiitettävä ja lapsi innostui valtavasti itselleen paremmin sopivasta lajista. Harrastusmaksu on alle satasen lukukaudelta.
Ongelma ei siis ole, etteikö edullisempia harrastuksia olisi, vaan niiden löytäminen. Google antaa osumiksi suosituimpia seuroja, isoa liiketoimintaa omilla saleilla. Kuitenkin lukukausien aikana useissa kouluissa on alkuillasta liikuntakerhoja tanssista jumppaan ja akrobatiaan. Kannattaa siis näpytellä hakukoneeseen lähikoulun kerho- ja harrastustoiminta.
Katsasta lisäksi, toimiiko paikkakunnallasi Lastenliitto https://www.lastenliitto.fi/, nuorisoseurat https://nuorisoseurat.fi/ tai 4H-Pilke https://4h.fi/ järjestäen edullista harrastetoimintaa, jopa muutamalla kympillä vuosi. Ainakin lastenliitolla on joissain kaupungeissa mm. Tampereella toimintaa myös veloituksetta. Jotkut kaupungit ja kunnat tarjoavat täysin ilmaisia liikuntakerhoja.
Helsingissä toimii myös edullinen tai kokonaan maksuton EasySport https://easysport.fi/ .

Tavanomaisesta tavoitteellista, eli harrasta ilmaiseksi
Arkipäiväinen tekeminen, kuten lukeminen, pyöräily, suunnistus, Geokätköily, yleisurheilu tai vaikkapa piirtäminen, muuttuvat tavoitteelliseksi tekemiseksi pienellä järjestelyllä.
Päätä yhdessä lapsen kanssa mitä hän haluaisi harrastaa. Listaa valmiit vaihtoehdot, muuten saatat joutua kiusalliseen tilanteeseen, jos toivotaan vaikkapa ratsastusta eikä kukkaro kestä.
Merkkaa kalenteriin viikolle aina sama päivä ja aika, jolloin harrastetaan. Tästä kannattaa pitää sitkeästi kiinni. Ainakin meillä tuntuu liian helposti jäävän ensin yksi kerta väliin, sitten toinen ja hupsista, on kulunut kaksi kuukautta harrastamatta. Kun aika on merkattu kalenteriin, se tulee helpommin muistettua ja toteutettua.
Suunnittele etukäteen mitkä tavoitteet halutaan saavuttaa. Onko se uuden lajin opettelu, herbarion keräily, lukuhaaste, pitenevä pyörämatka tai mitkä taidetekniikat kokeillaan. Aloittaako kerran viikkoon lapsen kanssa urheilu vai useammin?
Kerran kuukaudessa käymme kirjastossa ja valitsemme seuraavien viikkojen kirjat. Kuopukselle kuvakirjan, keskimmäiselle kuvitetun sadun ja esikoiselle kuvitetun lastenromaanin. Sekä läjän satunnaisia kirjoja, joita jotenkin eksyy kassi täyteen.
Taiteiluun meillä on antanut ideoita tekijöiden Fiona Watt, Anna Milbourne ja Rosia Dickensin kirja Piirrä, Maalaa, Kuvita (Otava). Olen poiminut sieltä jonkin idean ja tehnyt vastaavan työn lasten kanssa.
Facebookin ryhmä Lasten kanssa askartelevan ideapankki, on varsinainen aarrearkku, josta olemme löytäneet joka lapsen ikään sopivan askartelun. https://www.facebook.com/groups/202405534125/
Sponsoreista tukea
Alle kouluikäisen kanssa on helppo harrastaa ilmaiseksi yhdessä. Kasvaessaan lapsi kuitenkin saattaa kokea omakseen kalliinkin lajin. Etenkin monilapsisessa perheessä harrastusmaksut saattavat kuormittaa kohtuuttomasti perhettä. Tällöin on hyvä kartoittaa tukimahdollisuuksia. Joskus mummit ja kummit haluavat sponssata, mutta on mahdollista hakea myös muilta tahoilta tukea.
Pelastakaa lapset harrastustuki: https://www.pelastakaalapset.fi/tyomme-kotimaassa/evaita-elamalle-ohjelma/oppimateriaali-ja-harrastustuki/” Eväitä Elämälle –ohjelmassa mukana olevat Pelastakaa Lasten paikallisyhdistykset tukevat vähävaraisten perheiden lasten koulunkäyntiä ja harrastamista. Tuki on tarveharkintaista ja se annetaan todellisten kulujen perusteella. Pelastakaa Lasten keskusjärjestö ei myönnä tukea vaan kaikki tukipyynnöt osoitetaan oman paikkakunnan yhdistykselle.” Lähde Pelastakaa lapset – Rädda barnen
Täydentävä toimeentulotuki: https://www.kela.fi/toimeentulotuki-kokonaisuus
Hope Ry:https://hopeyhdistys.fi/kaipaan-apua/
SOS-lapsikylä:https://www.sos-lapsikyla.fi/
Seurakunnat: http://www.tukikummit.fi/
” Avustuksia myönnetään esimerkiksi opiskelun, kouluttautumisen ja harrastusten
välittömiin kustannuksiin, vaatteisiin ja kenkiin tai esimerkiksi matkakuluihin
isovanhempien tai etävanhemman tapaamiseksi.”
Pienperheyhdistys:
https://www.pienperhe.fi/lapselle-harrastus/
”Toiminnan kohderyhmänä on pääkaupunkiseudun haavoittuvissa olosuhteissa elävät
yhden vanhemman perheet, joiden 7–12 vuotiailla lapsilla ei ole harrastuksia ja
joiden vanhemmalla ei ole voimavaroja tukea lasta harrastuksen löytämisessä tai
säännöllisessä harrastamisessa.”
Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry: https://www.mll.fi/
”Järjestöt mahdollistavat lasten ja nuorten
liikuntaharrastuksia, jotka eivät tähtää kilpailemiseen. Esimerkiksi MLL:n
paikallisyhdistyksissä järjestetään vuosittain lähes 600 liikuntakerhoa, joista
noin puolet lapsille ja puolet lapsille ja vanhemmille. MLL:n yhdistykset
toteuttavat mm. matalan kynnyksen sählykerhoja, pienten lasten jumppa- ja
tanssiryhmiä sekä erilaisia matalan kynnyksen liikunnallisia tapahtumia.” Osa
paikallisyhdistyksistä saattaa antaa myös taloudellista tukea lapsen
harrastukseen.
Lisäksi osilla seuroista on omia tukirahastoja tai vapaapaikkoja vähävaraisen tai syrjäytymisvaarassa olevan lapsen harrastamisen turvaamiseksi. Tarttukaa niihin!
Blogin Lastenliittoa koskevaan toimintaan on haastateltu Lastenliiton toiminnanjohtaja Mia Syysnummea.
Päivitys artikkeliin: Aiemmassa keskustelussa ja kommentissa on vinkattu myös VPK sekä partio hyviksi, edullisemmiksi harrastuksiksi. ❤
Palokunta.
TykkääTykkää
Totta! Vapaapalokunta on erinomainen harrastus. Kiitoksia vinkistä.
TykkääTykkää