Yleensä kerran viikossa tai kahdessa teemme lasten kanssa metsäretken. Lapset rakastavat näitä päiviä! Opettelemme tunnistamaan kasveja, sieniä, puita ja eläimiä. Eläimistä bongailemme useimmiten variksia, harakoita, naakkoja ja pikkulintuja. Oravan huomaaminen on jo onnenpotku kaupungin lähimetsässä.

Mutta reilu viikko sitten koimme jotain epätavallista ja taianomaista. Kaikki alkoi, kun löysimme majan ja jäimme hetkeksi leikkimään sen ympärille. Käännyin ihmettelemään, kun joku nainen näytti tuijottavan meitä tieltä. Menin hieman lähemmäksi ja hän sanoi:

– Katso mitä pieniä eläimiä tuossa on! Ihan edessäsi.

Kesti hetken, ennen kuin silmät erottivat suojaväritykseltään taitavasti kuusimetsikköön naamioituneet pienet leikkijät. Lumikonpoikasia! Laskin nopeasti ainakin viisi, kenties seitsemän pientä hyppelijää. Kooltaan nämä pienokaiset olivat suunnilleen hiiren kokoisia. Hihkaisin lapset äkkiä paikalle ja kehotin tulemaan hyvin varovasti. Tuijotimme lumoutuneina niiden kisailua ja leikkiä keskenään.

Lapset kurottuivat hitaasti lähemmäksi, mutta silloin meidät huomattiin. Miten nopeasti ne vilahtivatkin puun juurelle ja tuijottelivat hetken meitä kurotellen ja uteliaina. Kun jälleen liikahdimme, vips vaan, ne kaivautuivat juurakon myyränkoloihin. Yksi pikkuinen eksyi toisen kuusen juurelle ja vasta tuolloin äkkäsin kaivaa kameran esiin. Me emme vaikuttaneet pelottavan juurikaan sitä, mutta kännykästä se ei pitänyt. Pikku lumikko vikisi ensin hennosti ja kun yritin zoomata, se kaivautui yhdellä pikku hännänheilautuksella piiloon.

Lapset olivat innoissaan, minä haltioissani. En ole koskaan ennen nähnyt läheltä lumikkoa, enkä varsinkaan sen poikasia. Enkä ole pitkään, pitkään aikaan, nähnyt mitään yhtä suloista kuin tämä leikkisä lauma lumikon lapsosia. Mikä on teidän unohtumattomin eläinbongauksenne metsässä?

Faktaa lumikosta

• Lumikko on lähes samannäköinen kuin kärppä, mutta se on kärppää pienempi ja talvisin sen turkki on kauttaaltaan valkoinen, kun taas kärpälle jää musta hännänpää.
• Lumikko on maailman pienin petoeläin, uros painaa vain noin 60 grammaa ja naaras 40 grammaa.
• Pienenä ja hoikkana se mahtuu myyrän käytäviin ja sen pääruokaa ovatkin hiiret ja myyrät, joskin sille kelpaavat myös marjat, viljojen jyvät ja etanat.
• Lumikkoja on yleinen koko Suomessa, mutta etelässä se on selvästi runsaslukuisempi.
• Lumikon kiima-aika on keväällä, mutta pentuja on tavattu lähes kaikkina vuodenaikoina. Tyypillisesti poikuekoko on 3-9 poikasta.
• Lumikon kohtaaminen on harvinaista, sillä se viihtyy lähinnä aluskasvillisuuden suojissa ja myyrän koloissa.

Lähteet: Suuri suomalainen luonto-opas: Antti Halkka, Jani Kaaro, Juha Valste, Seppo Vuokko
Wikipedia