Niinpä. Kävelin sitten esikoisen päältä. Tarkemmin sanottuna, kompastuin tielleni heittäytyneeseen kiukkupussiin. Äitiyden tähtihetkiä.

Olimme palailemassa lasten harrastuksesta keskiviikkoiltana ja esikoinen kiukutteli, ettei halua lähteä. Kello oli kuitenkin jo paljon, kuopuksella kylmä ja kaikki uupuneita pitkän päivän jälkeen. Raahasin hikipäässä kainalossani venkoilevaa yksivuotiasta ja yritin hoputtaa vastaan hangoittelevaa viisivuotiasta kohti autoa. Silloin esikoisella todella leikkasi. Hän iski jarrut päälle ja heittäytyi spagetiksi jalkoihini. Mikä idea! Sain ensimmäisen jalan kompuroitua yli, mutta toinen oli jumissa esikoisen alla ja niinpä päädyimme kaikki yhdeksi raajoja sätkiväksi mytyksi asfalttiin. Sain kuopuksen kiepautettua ihmeen kaupalla suorilla käsillä ylös ja rojahdin paitsi polveni päälle, myös poloisen esikoisen ylle! Hämmästyneelle kuopukselle ei käynyt kuinkaan ja itsekin selvisin mustelmalla, mutta esikoisen naama otti katuun kontaktia. Mies ryntäsi hätiin nostamaan lapsukaisen syliin ja minä huippumutsina äsähdin ensin silkasta säikähdyksestä ennen kuin tokenin lohduttelemaan. Paikan päällä pyydettiin anteeksi, pakattiin lapset autoon ja surkeana katsoin vierestä, kun mies laittoi turvavöitä paikoilleen.

Kyyneleitä nieleskellen lähdin pyörällä hakemaan kaupasta ruokaa ennen kuin pääsin kotiin jatkamaan lohduttelua. Olo oli aivan kamala koko kaupassa käynnin ajan ja itsesyytökset hirmuiset. Miksen osannut ennakoida? Miksi hoputin esikoista edelläni? Miksen vienyt ensin kuopusta ja sitten palannut noutamaan äkäpussiani? Miksi, miksi, miksi? MIKSI ÄITIYS ON VIRHEITÄ JA NIIDEN KANSSA ELÄMISTÄ?!

Aijai kun henkinen kasvu ottaa välillä koville.

Virheistä oppii ja toivon mukaan viisastuu. Vaikka itseä harmittaisi turha kiukuttelu ja uhma, olen vastaisuudessa ennakoivampi ja kärsivällisempi. Viisivuotiaskin on vielä niin kovin, kovin pieni eikä osaa arvioida temppujensa seurauksia. Se on minun tehtäväni vanhempana. ❤

Onko teillä käynyt vastaavia vuoden vanhempi -hetkiä?