Blogissani starttaa uudet kategoriat Kotiruokaa ja Reseptitiistai. Kuvat ovat silmäpussien takaa napattuja kännyräpsyjä. Reseptien pääpaino on helppoudessa ja edullisuudessa. Meillä joudutaan vähän väliä pohtimaan, mitähän laittaisi ruuaksi? On valvottuja öitä, väsyneitä päiviä ja mielikuvitus ei riitä pastapussia pidemmälle. Selailen netistä viikon ruokalistoja, lehteilen reseptikirjoja ja lasken mielessäni mihin asti budjetti ja pää kestää. Ruuan pitäisi […]
Henkselihousut ja kauluspaita juhlapukuna? Toimii 2000-luvulla, mutta etikettimoka 1800-luvulla. Viiden vuoden äitiyden aikana niin lasten vaatettaminen kuin oma vaatemakukin on vaihdellut. Esikoisen kohdalla en juuri piitannut mitä vaatetta oli päällä, kunhan oli käytännöllistä. Pojan synnyttyä hurahdin ensimmäistä kertaa. Jostain syystä aiemmin karsastamani Kappahlin Newbie maalaisromanttisine mallistoineen iski ja lujaa. Olihan meillä nyt talossa pikkuisäntä, jolle […]
Tankotanssin harrastajien määrä ja ikäjakauma on kasvanut, mutta harrastuksella on edelleen osan mielestä kyseenalainen maine. Tuttava mietti sopivaa harrastusta seitsenvuotiaalle tyttärelleen. Liikunnallisesti lahjakas, pitää voimasta ja voimistelusta, notkea. Puolileikilläni ehdotin tankotanssia. Onhan kuusivuotias Aino Mäkiselkä voittanut juuri toukokuussa SM-pronssia ja lunastanut sillä paikan MM-kisapaikan ja laji vaikutti juuri sopivalta. – Ei todellakaan. Sillä ei ole […]
Ne yöt, kun lapsi, tai useampi, herättää kerran toisensa jälkeen. Nukkua ei ehdi kenties ollenkaan ja edessä on pitkä päivä lasten kanssa. Itse opin kolmannen lapsen myötä, miten päivästä saa tehtyä edes pikkuisen siedettävämmän. Ruutuaikaa ja harvinaisempaa toimintaa Leffapäivä. Pidän kaapissa aina popcornia, jotta hätätapauksessa voin laittaa leffan pyörimään ja lapsille popparit. Tämä toimii kahteen […]
– Meillä pojan lempiväri on pinkki. – Vaaleanpunainen on vain väri muiden joukossa. – Ostan pinkkejä vaatteita pojalleni. Näin kerron mielelläni tilaisuuden tullen. Isolle osalle asia on itsestään selvää ja moni vastaa ”Meilläkin pojan lempiväri on pinkki!” tai vastaavaa. Joitakin näiden mainitseminen erikseen ärsyttää, sillä tuntuu kuin tällä haettaisiin erikoisuuden tavoittelua tai haluttaisiin alleviivata omaa […]
Tuntuuko, että kesäloman alku hujahti helteistä ja vapaasta nauttiessa, mutta nyt kaipaa jo muutakin kuin läkähtymistä leikkipuistossa? Kotihoidontuella, tai muutenkaan, kukkaro ei kestä pääsymaksuja ja kalliita kohteita. Onneksi pääkaupunkiseudulla on kesän ajan lukuisia tapahtumia ja paikkoja, joihin mennä lasten kanssa, – ja ihan ilmaiseksi. Oheen olen koonnut joitakin keskustan kautta helposti tavoitettavia kohteita. Museot: Lasten […]