Treffit finn… rakkaan kanssa

Viikko sitten lauantaina tein jotain, mitä en ole tehnyt liki kolmeen vuoteen. Kävin treffeillä aviomieheni kanssa! Kahdestaan! Enkä vain syömässä perheen kesken Ikean lihapullia. Halusin olla parhaimmillani joten aloitin valmistautumisen jo edellisenä iltana. Tein myös jotain, mitä en ole tehnyt yli kuuteen vuoteen: perusteellisen söpöstäytymiskavalkadin. Tein pedikyyrin. Hoidin manikyyrin. Kuorin kropasta suihkussa kuolleet ihosolukot, – […]

Lue lisää

Miten viihdyttää yksivuotiasta? Lue nämä 7 vinkkiä!

Kirjoitin aiemmin 10 vinkkiä mitä tehdä sadepäivänä tai lopen väsyneenä täällä, mutta minulta toivottiin vinkkejä myös 1-2-vuotiaan pikkutaaperon viihdyttämiseksi. Ilman ruutuaikaa! Niinpä kokosin keinot, joilla olen saanut lapsen hetkeksi touhuamaan itsekseen ja saan sillä välin tehdyksi ruokaa, kotitöitä tai hoidettua muita asioita. Meillä tosin touhukkaan saa keskittymään näillä yleensä kymmenestä minuutista puoleen tuntiin, mutta ainakin […]

Lue lisää

8 vinkkiä – Näin selätät aamukaaoksen

Aikaa lähtöön 5 minuuttia ja vaatteet pukematta, lelupäivän lelu kadoksissa ja aamupala vaiheessa? Vanhempi huutaa, lapsi hämmentyy ja matkaan päästään puoli tuntia myöhässä. Perillä huomataan, että turvalelu jäi sittenkin eteisen naulakon alle. Kuulostaako tutulta? Pahimmillaan karjuin ja huusin, kun useista kehotuksista huolimatta pukeutuminen ei edistynyt, lapsi vitkutteli vessassa ja kaikki tavarat olivat kadoksissa. Esikoinen purskahti […]

Lue lisää

Kun vaatteet ei pysy päällä

Pari lämmintä kesää ovat tehneet sen, että etenkään keskimmäisellä eivät vaatteet tahdo pysyä päällä. Päästän lapset takapihalle ja riippumatta siitä, onko käytössä kahluuallas vai ei, sieltä löytyy hetken kuluttua vain vaatemyttyjä ja nakupyllyjä. Omalla, kohtalaisen suojaisalla pihalla tämä onneksi ei juurikaan haittaa, mutta kun siirrytään julkisille paikoille, vaatteiden olisi suotavaa säilyä yllä. Menimmepä ostoskeskukseen ja […]

Lue lisää

Ai kenen äidin?

Tiedättehän kun olette niin väsyneitä, ettei ajatus kulje? Unohdatte lapsen nimen ja syntymäajan? Kun nyt vieroitamme kuopusta yömaidoista ja meillä ei kukaan nuku, muistui mieleeni kun synnytyksestä väsyneenä soitin vastasyntyneelle neuvola-aikaa. Minä: ”Jenni Koo tässä hei. Soittaisin vastasyntyneelle neuvola-aikaa.” Neuvola:  ”Ok. Mikä on lapsen henkilötunnus?” Minä: ”Ööö… nyt en oikein muista.” Neuvola: ”Selvä, milloin hän […]

Lue lisää

Tihulainen tytöksi – r.i.p kännykkä </3

Saanko esitellä perhettäni? Tässä on suloinen, verkkainen ja rauhallinen viisivuotias esikoiseni: Tässä junista pitävä, hyvässä ja pahassa suuria tunteita sekä rakkautta täynnä oleva kolmivuotias keskimmäiseni: Ja sitten on kuopus, 1 v: Reseptitiistai ilmestyi eilen myöhässä, vasta keskiviikkona. Eivätkä kuvatkaan olleet niin priimaa, vaan mikrossa lämmitetty annos ilman krumeluureja. Kerron miksi. Minulla on äärettömän vilkas ja […]

Lue lisää

Kakkahätälähtö

Kolmivuotias keskimmäinen oli kolmatta päivää kovassa kuumeessa ja alkoi lisäksi valitella korviaan. Koko yön ”isot äänet” olivat kuulemma herätelleet, ja nyt hän paineli korviaan ja vaikeroi. Pohdimme hetken varataanko aika yksityiselle vai onko terveyskeskus nopeampi vaihtoehto. Netistä löytyi terveyskeskukseen juuri sopivasti parinkymmenen minuutin päähän aika. Puetaan lapsi, check. Lempilelu turvaksi, check. Juomapullo, check. Kengät odottamaan […]

Lue lisää

Näin lapsi harrastaa halvalla

Vaikka varoja on vähän, voi silti löytää mielekkään harrastuksen. Kun esikoinen täytti kolme, säännöllinen liikunnallinen harrastus tuli ajankohtaiseksi. Halusin antaa pohjan hyvälle peruskunnolle ja luoda positiivisen mielikuvan liikunnasta. Kahlasin netistä lähialueen harrastuksia, mutta hakukone antoi tulokseksi vain isompien seurojen kalliita vaihtoehtoja. Niinpä maksoin hampaita kiristellen korkeahkoa maksua eräästä lajista, kun en muutakaan inhimillisen välimatkan päästä […]

Lue lisää

10 vinkkiä mitä tehdä lasten kanssa sadepäivänä tai väsyneenä

10 nopeaa ideaa viihdyttää jälkikasvua, kun ulkona piiskaa rankkasade tai itse on lopen uuvuksissa. 1 Leikatkaa kuvia lehdistä. Meillä suosittua on leikata eri ruokien ja tavaroiden kuvia ja perustaa kauppa. 5-vuotias esikoinen on jo varsin etevä, 3-vuotias innostuu kun saa sakset käsiinsä ja 1-vuotias repii lehteä muuten vain innolla. 2. Rakentakaa maja. Hyvällä tuurilla saat […]

Lue lisää

”Mikähän siinä on, ettei teidän lapset nuku?”

Blogini nimi on Silmäpussitee syystä. Meillä ei öisin katkeamatta nukuta. Jos nukutaankin, se on todella harvinaista ja sisältää silti vähintään kaksi kiintiöherätystä. Pahimpina öinä 2/3 lapsista itkee ja kolmas käy vielä vessassa, pääsemme molemmat miehen kanssa nukkumaan joskus neljän ja viiden välillä aamulla. Jos oikein huonosti käy, joku lapsista herää silti ennen aamuseitsemää, on kiukkuinen […]

Lue lisää