Joskus elämä muuttuu odottamattomasti ja peruuttamattomasti. Usein se vaikuttaa myös lähiomaisten arkeen. Tulee soittoja eri puolille, asioiden hoitamista, edunvalvonnan selvittämistä, huoli taloudellisesta tilanteesta ja selvitykset mitä tukia voi saada ja miten. Kuinka selvitään sairaalalaskuista, miten pidetään huoli omaisuudesta. On ensi alkuun huolta ja levottomuutta selviytymisestä, sitten toipumisesta. Äkkiä muutama ihminen hoitaa yhden ihmisen koko sairaalan […]
Normaalisti kasviksia nirsoileva kuopukseni suorastaan ahmi tätä kastiketta perunamuusin kanssa, joten vahva suositus perheisiin, joissa kasviksille nyrpistetään nenää. 400g jauhelihaa1 sipuli1-2 porkkanaa½ kesäkurpitsa2 dl kermaa3 rkl vasikanfondia2 rkl voitahalutessa ripaus (n. 1 tl) jauhettua mustapippuria Kuori porkkanat ja raasta ne sekä kesäkurpitsa karkeaksi raasteeksi kulhoon. Kuori sipuli ja hienonna. Mittaa pannulle ruokalusikallinen voita ja kuullota […]
Kuopuksen ollessa kipeä pyysin anoppia auttamaan hakemalla lapset kerhosta. Olin jo aiemmin keskellä sairastupaa ja tylsiä kotipäiviä luvannut elokuvan heti kotiin tultua. Tietenkään malttamaton esikoinen ei olisi jaksanut odottaa, kun vaihdoimme eteisessä muutaman sanan anopin kanssa. Keskeytyksiä tuli jatkuvasti. ”Äiti! Milloin me katsotaan se elokuva?” Kohta. ”Äiti, tule jo!” Ihan pian. ”Äiti minä haluan sen […]
Niinpä. Kävelin sitten esikoisen päältä. Tarkemmin sanottuna, kompastuin tielleni heittäytyneeseen kiukkupussiin. Äitiyden tähtihetkiä. Olimme palailemassa lasten harrastuksesta keskiviikkoiltana ja esikoinen kiukutteli, ettei halua lähteä. Kello oli kuitenkin jo paljon, kuopuksella kylmä ja kaikki uupuneita pitkän päivän jälkeen. Raahasin hikipäässä kainalossani venkoilevaa yksivuotiasta ja yritin hoputtaa vastaan hangoittelevaa viisivuotiasta kohti autoa. Silloin esikoisella todella leikkasi. Hän […]
Sairastuimme ensin kahdeksi viikoksi sitkeään flunssaan. Juuri kun siitä oli selvitty ja oltu muutama päivä terveen kirjoissa, iski syysloman lopuksi joka perheen painajainen: vatsatauti. Puolisentoista vuotta sitten sairastimme kaikki 5 henkeä noron. Tuolloin opin kantapään kautta miten suurperheessä kannattaa toimia. Heti kun ensimmäinen oksu iskee, ei kannata jäädä arpomaan tuleeko tätä lajia lisää, vaan toimia! […]
Kirjoitin täällä, miten meitä neuvottiin toimimaan yksivuotiaan nieltyä lasinsiruja parempiin suihin. Terveyskeskuksesta konsultoitiin lastenlääkäriä ja lastenkirurgia, jotka molemmat kehottivat seuraamaan lapsen vointia ja tarve toimenpiteisiin on vain, jos lapsen oksennuksessa on verta tai ilmaantuu muuta huolestuttavaa. Niin uskomattomalta kuin se tuntuikin, lasinsirut todella tulivat elimistöä vahingoittamatta muutamassa päivässä ulos. Minun epäkiitollinen tehtäväni oli muovihanskat kädessä […]
Väkivalta ei tietenkään ikinä ole hauskaa tai huvittavaa. Ei edes sen uhka. Tämä tapaus on kuitenkin alkujärkytyksen jälkeen alkanut naurattaa. Tapahtumahetkellä olin silti kauhuissani, että lapseni edes arveli minun pieksevän häntä. Kepakolla. Meillä on pieni ja sievä takapiha. Ei suuren suuri, mutta juuri riittävä kolmen lapsen pieniin leikkeihin. Pihaleluja on kertynyt useampi laatikollinen ja leikkien […]
Tomaattisen linssikeiton kirpeyden kesyttää kerma. Tämä nopea ja lempeä linssikeitto lämmittää kuulaina syyspäivinä. Sainpa tehdä ensimmäisen satsin perään heti toisen, niin hyvin tämä teki kauppansa. Annoksesta riittää meille kaikille viidelle ruoka naanleivän kanssa tai riittoisana lisänä muun intialaisen/nepalilaisen ruuan kera. 2 valkosipulin kynttä 1 pieni sipuli 1-2 rkl voita 1 rkl tomaattipyreetä 1 dl vettä […]
Tätä selviteltiin tänä aamuna. Olimme saaneet joitain vuosia sitten perinnöksi sievän maljakon, jota kuvittelimme metalliseksi. Niinpä se olla killitti vitriinissä pienten käsien ulottuvilla. Itse olin vessassa, mies suihkussa, ja kuopus kävi jälleen näpistämässä vitriinistä jännittäviä vanhoja tavaroita. Kuulin vessaan pienen helähdyksen ja esikoisen ilmoituksen: – Sisko oli vitriinillä! Mutten ollut huolissani. Olimmehan siirtäneet kaiken särkyvän […]